Ohjauksesta vastaavat

Kirsi Aarnio-Kreander

Amk agrologi, maaseutuyrittäjä, lähihoitaja, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja

"Toimin maatilayrittäjänä sukutilallani jo kolmannessa polvessa, sen lisäksi työskentelen Länsi- uudenmaan hyvinvointialueen toimintakeskuksella ohjaajana. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus työskentelystä kehitysvammaisten parissa. Eläimet ja erityisesti hevoset ovat kuuleneet aina elämääni. Perheeseeni kuuluvat mieheni sekä kaksi pientä lastani ja tietenkin tilan eläimet."

Anna Matsi

Eläinavusteisen toiminnan ohjaaja

"Tykkään työskennellä eläinten ja erilaisten ihmisten kanssa. Minulla on useamman vuoden kokemus kehitysvammaisten ja lasten kanssa työskentelystä. Eläimet ovat aina kuuluneet elämääni. Tällä hetkellä minulla on yksi poni, mutta haaveissa myös oma koira."

Johanna Tuominen

Kasvatustieteen kandidaatti, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja

"Olen kahden lapsen äiti Karkkilasta. Perheeseeni kuuluu myös mies sekä kaksi koiraa ja kaksi hevosta. Olen työskennellyt vuosia lastentarhanopettajana sekä luokanopettajana. Minulla on paljon kokemusta mm. erityisopetuksesta sekä lastensuojelutyöstä. Hevoset ovat kuuluneet aina elämääni. Sampolan tilalla saan yhdistää kaksi vahvuuttani hevoset ja työskentelyn erilaisten ihmisten parissa."